lauantai 21. heinäkuuta 2007

Kuulumisia sawolaistuneista pissiksistä


    Moi täältä savonmualta pitkästä aekoo! Vähäsen on kaikkea tapahtunut, ollaan aikasta hyvin kotiuduttu tänne. Just laskeskelin, että kun 3 kk pesti on ohi, on Napsteri asunut 25 % elämästään Savossa ;)
Huonosti ollaan jaksettu harrastella kesän aikana, yhtään jälkeä en ole saanut aikaiseksi. Pieniä tokopätkiä yritetään ottaa päivittäin, pääpaino seuraamisen harjoittelussa lähinnä liikkeellelähtöjen muodossa ja sitten perusasentopaikan vahvistusta. Istumaanmenossa havaitsin juuri, että se on jossain vaiheessa lipsahtanut. Pikkupentuna neito istahti juuri oikeaoppisesti siirtäen etujalkoja. Jossain vaiheessa se on alkanut käyttää vain takapäätä :P Pitänee opettaa se jollain uudella käskyllä, sen verran vakiintunutta on tämä jo. Agilityä ollaan reenattu kokonaista kaks kertaa. Motivaatio-ongelmia siinä. Lähinnä Napstea kiinnostavat kentän hajut... Mutta pieni autossaistuminen välissä kummasti paransi motivaatiota ainakin viime kerralla.

Sitten taas se kuristamisenarvoinen asia. Sänkyyn pissailu. Argh, menee hermo siihen hommaan. Yhtenä päivänä N pissasi petiin 3*, joista parina kertana sain sen kiinni. Nyt olen yrittänyt pestä vällyt pesuaineettomasti, jotta hajun takia ei ainakaan tarttis merkkailla. Pisit on niin pieniä, että kyllä se merkkailun piikkiin mänöö. En vaan ymmärrä, että miksi oi miksi, välillä on viikkoja, ettei merkkailla, ja sitten taas... Yksi yö tytsä oli ilman petiä. Silloin hän meni sängyn alle nukkumaan. Kaksi kertaa yöllä heräsin murinaan... Tyyppi tais nähä unosia ;)

N on muuten suhtautunut älyttömän hyvin pitkiin yksinoloihin täällä. Nyt olen heittänyt sitä viikonloppupäivystysten ajaksi hoitoon, koska autossa ei näillä keleillä kyllä viitsi mukana sitä pitää. Hyvin on kuulema hoidossa viihtynyt, kolistelee sielläkin sänkyjen alle, ahmii kissan ja 15-vuotiaan koiran ruoat hyvällä ruokahalulla ;). Muitten elukoitten kanssa N käyttäytyykin esimerkillisesti. 15-vuotias Piksu-narttu saa pitää oman tilansa, sen verran Napste on varmaan Pöökiltä oppinut tapoja ;) 12-vuotias labbisuros Jonttu joutuu kyllä välillä painimatsiin... Chrissie-kissan sähinät jäävät omaan arvoonsa, Napste kävelee vain ohi kiltisti. Heppojen mukana metsälenkeillä Nasti on saanut olla mukana, ja hyvin on mennyt. Hepankakka on edelleen herkkua :P

On meillä käynyt huippuvieraitakin, ekana Kuura-äippä ja Piiku-täti kera Tuijan ja Jorman. Nasti oli innoissaan ja äippä kertoi heti kaapin paikan, niin kuin kuuluukin. Samana viikonloppuna kävivät kummitätini miehensä ja cockeri Oskun kanssa. Nasti oli viisas ja vetäytyi nurkkaan nukkumaan, kun Osku tuli taloon. Viime viikonloppuna kävivät täti, eno ja tädin mies. Nasti kyllä tunsi porukan selvästi heti, niin iloinen oli nämä nähdessään. Ensi viikonloppuna odottaakin se paras ylläri, kun Piki saapuu tänne äitini kyyditsemänä. Johan sitä kuukausi onkin vierähtänyt, kun Pikiä on viimeksi päässyt tapaamaan.

Tällä hetkellä odottelen huomista aamua, kun pääsen hakemaan Nastin hoidosta työvuoron loputtua. =) Mielellään Nasti menee hoitoon, siellä saa olla maalaismaisemissa pihalla vapaana, syödä hepankakkaa ja hätyytellä lintuja. Ikävä tulee pikkupissistä silti nopsaan...