keskiviikko 13. helmikuuta 2013

tokotoko

Tänään Iksyn kentällä Tuomon kanssa. Alkuun paikkamakuu kaikilla kolmella yhtäaikaa. Ihan jees.

Naps otti kokeenomaisesti ruutu, istuminen, metalli. Meni vauhdilla ruutuun, jee! :D Vaati kaksoiskäskyn maahanmenoon, muuten koko liike ok, JEE! Istuminen ok, oli vähän korjaillut asentoa, kun kävelin poispäin. Metalli ok, jopa laukkas takaspäin <3 Jäi kyllä kiva fiilis. Se oli vielä karkaamassa autosta, kun laitoin Norpan sinne. Viikon reenitauko on tehnyt hyvää :D

Norppa teki tunaria. Jes! Nosti väärää, vaihtoi omaan. Toi omaa puoleen väliin, sitten lähti viemään takaisin jostain mun eleestä(?). Sitten Nornor teki taas liikkeellelähtöjä. Välillä piippas, välillä ei. Sitten tehtiin seuraamaanlähtöjä lennosta. Silloin piippas vähemmän :D

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Viikonlopun Tokot

Lauantaina tokoilin klinikan parkkiksella hiihtämisen päälle.

Norri aloitti. Yritin palkata vinkumattomissa kohdissa. Huoh. Kakeja takapalkalla. Ihan jees, ekaa vaihtoa lähinnä reenattiin. Tunarin teki kivasti muutama makkara väärien välissä. Ruutuun meni kyllä kovaa :D. Otin merkin kanssa.

Napsteri teki kakeja, tunaria, seuraamispätkiä ja ruutua. Kakeissa s-m -vaihto on ottanut takapakkia, tai pikemminkin toisin päin, tahtoo tulla vähän eteen :F Tunari jees! Seuraamispätkät ja ruutu jees.
*************
*************
Tänään oltiin M&M -areenalla lappalaisporukalla. Napsteri aloitti. Olipa hyvä, etten ottanut palkkaamattomusreeniä. Naps otti meinaan aikamoista häiriötä hallista. Oli tahmea koko reenin. Paikallaolot ryhmässä. JÄLLEEN sain Nástin menemään paikkaistumisessa maahan. Milloin ihmeessä opin??? Ainakin saan tehtyä toistoja, joissa Naps menee kesken istumisen maahan. Grr.. Makuu ok.
  • Alkuun ruudun motivaatioreeniä koiranmakkaraa hetsattuna ruutuun. Meni hidasta laukkaa ruutuun, joka tällä kertaa oli kyllä kentän rauhallisessa nurkassa. 
  • Metallinouto. Ok ravilla.
  • Kakeja Hertta takapalkkana. Keskittyi kovasti Herttaan ja nakkeihin. Etäisyyden otto ei oikein onnistunut... Tuossa hallin lattiassa on jotain liimaa? Saatiin kumminkin pari toistoa menemään mukiin.
  • Tunari. Toi ensin ensimmäisen rivistä (väärän), mutta sitten teki ok hommia ja toi oman. Onneksi tuli harjoiteltua tätäkin. Hallin lattia on kova häiriö hajuineen.
  • Yritettiin ottaa luoksetulon stoppeja pallottelemalla Napsteria meitin välissä. Stopit aivan surkeita, vauhti myös :( Pitää ottaa stoppeja heittelemällä seuraavan kerran.
  • Otettiin kivaa väliin. Eli hyppynouto. Kapula meni kauas ja vinoon. Toi kumminkin ok.
  • Loppuun vielä ruutuun hetsattuna loppupalkka. Meni paremmin.
  • Ihan lopuksi otin Napsterille nakinheittoja. Juoksenneltiin ympäriinsä ja luoksetuloa hetsattuna jne hömpöttelyä. Napsterillakin tuntui olevan ihan kivaa.
Norrin vuoro oli sitten. Norskille yritettiin ottaa jälleen vinkumattomuutta. Yritin nostattaa virettä lisää, jonka jälkeen perusasento ja palkkaus, mikäli hiljaa. Toimi ainakin muutaman kerran. Liikkeellelähtöjä myös.
  • Metallia. Lähti innoissaan kapulan perään, pyöritteli, työnteli, pyöritteli, käytti suussa, toi lopulta ravilla. Otin pari toistoa läheltä, toi ihan jees :D Hyvä asenne ainakin <3
  • Kakeja Hertta takapalkkana. Ihan ok. Matkaa ei saanut Norpallakaan pidentää, tai eka nousu ei onnistunut. 
  • Tunari. Meni ihan plörinäksi. Liikaa hajuja? Toi kyllä lopulta oman paineistumisen ja väärien tuomisen jälkeen. Yritti välillä viedä Hertallekin kapulaa...
  • Luoksetulon stoppeja pallottelemalla. Sikahienot :D
  • Ruutu loppuun kokonaisena liikkeenä. Ekasta stoppikäskystä jäi etsimään palkkaa, tokalla meni maahan. Muuten hyvä liike.


perjantai 8. helmikuuta 2013

tokoa

Otin keskiviikkona ennen hiihtolenkkiä molemmille kolme liikettä kokeenomaisesti putkeen ja loppupalkka Iksyn kentällä.

Naps aloitti. Teki seuruun, liikkeestä istumisen ja luoksetulon. Meni mukiin :D Ihan mukavalla fiiliksellä teki, vähän vinkui liikkeitten välissä. Käskin hyppäämään itseäni vasten liikkeiden välissä ja silittelin. Jes!

Norppa teki pitkän seuraamiskuvion vinkuen aina välillä. Huuuooohhhh! Emmä tiedä, mitä teen. Pitäis olla joku selkeä suunnitelma tuon kanssa. Pitäiskö lopettaa koko homma aina kun vingahtaa ja panna jäähylle? Vai kenties komentaa topakammin, silleen, että uskoo? Musta tuntuu, ettei se ota tosissaan mun pikkumurahteluja, kun pääsee kuitenkin heti jatkamaan hommia. Saa ikään kuin palkan heti perään... :P Norppa teki myös liikkeestä istumisen ja luoksetulon. Ne hyvin.

Kummallekaan mielestäni palkkaamattomuus liikkeiden välissä ei ollut kummempi ongelma, pitää vaan muistaa välillä ottaa näitä, niin ei tartte ennen koetta keskittyä niin voimakkaasti tähän.
***
Tänään otin pienet reenit koulu parkkiksella.

Nor aloitti. Teki seuraamista. Juoksukäännöksiä. Ärähdin äkäisesti vingahtelusta. Mielestäni toimi. Ainakin hetkellisesti. Kehuin vuolaasti kun teki hiljaa. En tiedä kyllä, onko oikea tapa - epäilyttää, mutten osaa muutakaan. Myös ruokakupilla harjoittelemme vinkumattomuutta. Ruoan saa kun osaa tulla sivulle hiljaa. Mutta takaisin reeneihin - Norppa otti myös ruutua kokonaisena. Täydellistä :) Ja sitten harjoittelimme kakeja vaihto kerrallaan läheltä niin, että heitin sille selän taa palkkaa. Ihan ok. Ehkä tämä tästä edistyy, joskus. Loppupalkalle pääsi kun otti persasennon hiljaa.

Naps teki sitten. Vähän seuraamista, kivaa :) Ruutuun meni aika vauhdilla, jee! Menin palkkaamaan ruutuun ja otin sitten loppuosaa, aika kiva :) Sitten tunari. Seisoin kapuloitten vieressä. Toi vauhdilla, JEEE!! Nyt on taas vahva tunne, että kyllä se tietää, mitä pitää tehdä :D (siihen asti, kun tämä hajoaa seuraavan kerran...). Lopuksi kakeja kohtuullisella matkalla (n. 10 m) loppupalkka Napsterin takana ruudussa. Eka vaihto m-s istui, palautin maahan ja aloitin alusta. Sitten meni kuin juna. Järjestys s-m-i-s-i. Jes!

Lopuksi otin Norrille vielä tunarin. Pari veriletunpalasta väärien väliin ja oma n. 10 cm erillään vääristä. Haisteli kauan ympäriinsä etsien lettua :D Mutta toi sitten hyvin oman ilman eri käskyä :)