keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Paimenkoira


Hieman venähti tuo Kauhavan-reissu. Palasimme kotiin vasta eilen. Násti oli lypsykarjatilalla kuin kala vedessä ;) Heräsi ennen minua ja meni toisten koirien kanssa ulos peuhaamaan. Lauantaina sille ei maistunut ruoka, ja kun tätä ääneen ihmettelin, minulle kerrottiin, että sen oli havaittu useampaan otteeseen latkivan ternimaitoa navetan edessä olevasta sankosta. Eikä menny ees masu sekasin ;) Toinen herkku olivat irtisahaamamme lehmänsarvet, nam ;) Talkootöissä Násti oli apurina ajamassa nuorkarjaa uuteen pihattoon. Pikkuhiehoille N uskalsi jopa haukkua. Ajoi ihan oikeaoppisesti =) Isomman lehmän kohdalla Nasti katsoi viisaammaksi pitää kuonon ummessa, vaikka yritinkin sitä houkutella. Hyvin pikkuinen uskalsi navetassa olla ja katsella meidän touhujamme. Karjakoira Ami tosin ei Nastia päästänyt vanhaan navettaan lypsyä ihmettelemään. Kaiken kaikkiaan Nastilla oli niin hauska viikonloppu, että minua ihan harmitti viedä se kotiin. Pitänee hankkia sille oma talo ja muutama lehmä ;)

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Iisalmen terkkuja


 Juoksut on juostu ja mieli on virkistynyt ennalleen valeraskautta odotellessa. Poikaystävä Mosku tavattiin juoksun lopulla. Nastikin osasi Moskulle jo hieman ärähtää, kun kaveri olis vaan selkään yrittänyt... Heti ärinän jälkeen piti taas olla mielin kielin, onhan se Mosku kuitenkin niiiin iihana. Nähtiin myös Moskun pieni ystävä Naappu (Sagaberran Nurminuttu), joka oli pörröinen kuin pörröpentu. Nástia olis kiinnostanut hirveesti, mutta Naappua pelotti toisen lähentely.

Tällä viikolla Násti kokeili jo jään kestävyyttä juoksentelemalla Soinlahden jäällä pupun perässä. Pimeässä lähti niin sukkelaan, etten edes tajunnut, ennen kuin kuulin haukkua lahden toiselta puolelta. Pikkasen kylmäsi sydäntä, koska lahdessa oli ihan läpisulia kohtia. Karjuttuani hetken tyttö tuli kuin liidellen jään pintaa pitkin. Onneksi jää kesti... Sattuman jälkeen olemme pitäytyneet kaukana vesipaikoista. hurjaa.

Täällä on ollut nyt pari viikkoa mukavat lumikelit, Násti tykkää juoksennella hangessa. Siitä se ei tykkää, kun en ole pimeällä uskaltanut ottaa sitä heppalenkeille mukaan. Komentaa ihan kunnolla, kun olemme lähdössä lenkille... ;) Viikonloppuna on tiedossa aktiiviloma Kauhavalla Nástin ihannoiman kultainennoutaja Paavon luona. Pyhänä tai viimeistään muanantaina palaammme etelään.