Oltiin tuossa Norrin kanssa viikonloppuna Huotarin Oilin koulutuksessa. Molempina päivinä oli puolen tunnin setti jaettuna kahteen. Lauantaina puututtiin Norpan piippailuun, joka on lisääntynyt taas viime aikoina...
Norri ei tee kunnolla töitä, vaan hiippailee "sinne päin". Sillä on turhaa aikaa marmattaa. Aletaan vaatia sitä olemaan hiljaa, eikä vaan työnnetä nakkia naamariin koko ajan. Piipityksestä seuraa puhuttelu, jonka aikana ohjaaja ei naura :P Koiralle ei saa olla vihainen, eikä se saa pelästyä. Jos se puhuttelun jälkeen jätättää seuraamisessa, se otetaan remmiin. Koiraa ei jäädä seuraamisessa odottelemaan, vaan kävellään vaan nopeammin. Koiraa ei myöskään katsota. Koiralle enemmän vastuuta. Häiriöreeniä mukaan!
Tänään sunnuntaina otimme eka setissä kaukoja. s-m-s-vaihdoissa on ongelmia, s-i-s on parempi. Namilla vedätys lakataan, aletaan jumpata lähellä maata pyrkimyksenä, ettei takajalka liikkuisi. Takajalkojen päälle voi laittaa remmin merkiksi, ettei niitä saa liikuttaa. Takajalasta voi pitää myös kiinni. Takapäätä voi voimistaa myös horjuttamalla koiran tasapainoa "tönimällä". Norri on hyvin etupainoinen kaukoissa.
Tunariin saatiin avuksi tehdä piiitkä rivi kapuloita, jotka ovat melko lähellä toisiaan (Norppa toi välillä kaksikin kapulaa, kun oma oli niin lähellä toista :D) Näitä pitää tehdä paljon. Lähdetään kapuloitten alkupäästä ja oma on loppupäässä. Alussa ei reagoida väärien nosteluihin, myöhemmin voi tarvittaessa puuttua. Nyt itsevarmuutta vaan lisää. Lisäksi oman piilotusta puskaan erillisenä, niin saadaan vauhtia mukaan :)
Olen ottanut projekstiksi opettaa Nástista (ja samalla Norristakin) jälkikoiraa. Ohjelmassa on ollut ilmaisutreenejä ja esineruudun alkeita. Alkuun keppejä purkkien päällä, sittemmin pelkkien kansien päällä. Násti ilmaisee kepit noutamalla, Norri makaamalla. Vielä kun ohjaaja muistaisi, kumpi tekee kummalla tavalla ;) Tänään vilautettiin ilmaisutreeniä Hertalle. Napsterin reenin mokasin ihan itte, kun en merkannut jäljen alkupaikkaa, vaan muistelin sen alkavan "kahden kuusen välistä". Hohhoijaa, N vielä nosti sen perhanan jäljen, mutten uskonut sitä ja vedin se pois. Hohhoijaa x 280milj. Se bongasi jäljen kuitenkin puolivälistä ja ehti tehdä kolme viimeistä keppiä Ilmaisut olivat ok. Jatkossa otamme keppejä jo valmiille jäljelle ja MERKITSEN jäljen ja kepit....
Norrin jäljestyksessä pitää kiinnittä huomiota rauhoittumiseen ennen jäljestämislupaa. Sähläykseksi menee. Liina pitää myös pitää tuntumalla, koska muuten käy hupsusti. Tänäänkin viimeinen keppi oli ilman kantta, ja Pörri porhalsi siitä iloisesti yli. Pitää itse olla valppaampana. Ilmaisut sinänsä ok
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmennus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. syyskuuta 2013
lauantai 15. joulukuuta 2012
Koulussa Oulussa yms.
Viime viikonloppuna tehtiin pitkästä aikaa tokohommia. Lauantaina tokoiltiin Siilinjärvellä Minnan ja Roihun kanssa. Molemmat tytöt olivat into pinkeänä pitkän tauon jälkeen. Otin niiden kanssa luoksetuloa pysillä, tunnaria ja paikkamakuuta.
Sunnuntaina olimme Oulussa Tuomon kanssa Päivi Kivelän yksityistunneilla. Koiristani Násti aloitti
Ruudussa sain ohjeeksi kilpailla Pöljän kanssa pääsystä makupala-alustalle. Suurimmassa osassa harjoituskertoja ainakin alussa alustalle jätetään oikeasti makkaraa. Joskus tehdään tyhjiä, jolloin käsken pysähtyä ja palkkaan heti. Ruudun loppuosaankin saatiin vinkkinä, että kannattaa harjoitella ihan muualla kävelemällä viistottain koiran ohi ja kutsumalla siitä seuraamaan.
Luoksetulossa pitää aktivoida takapalkka paremmaksi.
Kaukoissa vtj:n liikkumisen voi joutua sallimaan, tämä saattaa olla ihan tasapainojuttu Napsterille. Ja pitää reenata läheltä. Ei saa kasvattaa matkaa liian nopeasti!
Seuraamisessa sain noottia omasta kävelystä. Pitää harjoitella sitä, kaadun koiran päälle :(
Norppa teki sitten pöksyt jalassa hommia.
Ruudussa ei tietenkään esittänyt sitä ongelmaansa, että ajautuu takajalkojensa kanssa ruudusta ulos :o Norpalle ei tartte kasvattaa motivaatiota ruutuun enää. Sillekin loppuosan reenejä. Ja välillä alustan kanssa.
Luoksetulossa Norrille vois ottaa kiertämishommaa, sille se varmaan sopiskin. Mun tekniikka "kokeilla vaan mitä tapahtuu" ei pitemmän päälle toiminutkaan, vaikka alkuun näytti hyvältä...
Metallinouto ällöttää Norppaa jonkin verran. Tehtiin harjoitusta, jossa heitin kolme kapulaa: oman puisen, Tuomon metallin ja reenihallin ohjatun. Yllättäin se reenihallin kapula oli ällömpi kuin metalli :D Eli toi ensin oman puisen, sitten metallin. Sitä ällöttävintä ei tarttenut tuoda... Pitää tehdä paljon sisällä nostoja ja näitä valintahommia. Kapulaa voi myös tarvittaessa pehmustaa jollain.
Seuraamisessa Norri esitti tosi huonoa. Se oma kävely pitää edelleenkin saada kuntoon. Olen kyllä oikonut aika paljon tässäkin Norpan kanssa... Kannattikohan?
Kaukoja alamme tehdä niin, että palkkapurkki on vieressä. Käsi tyhjänä, jolloin ei ole niin levoton. Palkkaa annetaan sitten purkista.
Tiistaina reenattiin omalla kentällä Tuomon kanssa. Keli oli lumisateinen, ja kaikki koiramme mokasivat tunnarin. Ehkä keliäkin voi syyttää vähäsen? Koirat eivät ensinnäkään meinanneet löytää koko tunnariläjää, ehkä hämääntyivät siitä? Kaikille otettiin tunnari vielä eri kohtiin, joten kohdassa ei ollut vikaa. Järjestys: Norri, Essi ja Násti.
Násti toi vääriä ja lopulta oman. Pitää helpottaa. Nástille otettiin ruutua namialustan kanssa siten, että juoksin sen kanssa kilpaa namialustalle. Nástia hirvitti meikän juokseminen jonkin verran, joten harjoitus ei oikein onnistunut. :P Yritin juosta vähän kauempana, niin ei hämääntynyt niin paljon. Pitäisi saada Napsteri sikailemaan myös tokossa. Kaket meni ihan ok Tuomon toimiessa takapalkkana. Olin suht lähellä. Kokeilin lopuksi kierrättämistä kahden melassipöntön kanssa. Ihan ok.
Norri toi melkein kaikki väärät tunarissa ennen omaa... Pitää helpottaa rankasti... Ruutu meni ongelmitta. Käskin välillä pysään+palkka, välillä maahan asti+palkka. Kierrätin myös Norppaa melassipöntöillä, tykkäs :) Pysät ihan ok. Norppa kuumui jonkin verran reeneistä.
Tänään samat speksit kuin tiistaina, paitsi oli valosan aikana eikä satanut lunta :)
Norri aloitti salamalla. SIM Seuraaminen paskaa, asennot ok. Talloin jossain välissä myöhemmässä reenin vaiheessa Norrin päälle, ei varmaan auttanut taas asiaa. Ruutuun Norppa otti kaksi menoa. Eka kerralla meni sivusta jostain syystä, mutta haki ok keskelle. Siitä takaongelmasta ei ole tietoakaan. Toisella lähetyksellä meni suoraan, mutta jäi vähän etukulmaan. Pitää ehkä vaatia enemmän keskelle. Tunnaria otettiin Leenan hajustamilla kapuloilla oma vieraiden vieressä. Nakkeja jonkin verran väärien välissä. Norri nuuski kauan nakkien jälkeen, nosti omaa, en ehtinyt reagoida tähän, laski oman, jatkoi nuuskimista ja nosti oman jälleen, josta superkehu :) Tehdään näitä vielä jonkin verran. Loppuun yritin ottaa vähän askelsiirtymiä, joista ei oikein tullut mitään. SItten otin muutamia askelia perusseuraamista josta vapautus ja kissanruuan kautta autoon.
Násti aloitti salamalla. Oli tarkoitus ottaa sama järjestys, muttei päästy seisomista pitemmälle. Eka yrittämällä ei pysähtynyt (!). Sen jälkeen istui, istui, istui ja vielä istui. Otin peruuttamalla seisomista, ihan ok. Käsiavustuksella seuraamisesta istui. Höh. Lopulta teki avustamalla pari kelvollista, lopetettiin siihen. Ruutua reenattiin kuten ti. Juoksin sivusta kohti ruutua. Ei enää häiriintynyt tästä yhtä paljon. Hetsaus toimii. Kahdesti alustalla oli makkaraa, kolmas oli valehomma, käskin pysätä ja menin palkkaamaan. Jee! Toivottavasti saadaan tätä oikeasti vahvistettua, ettei vanha lampsiminen palaa kuvioihin. Tunnari otettiin Nástillekin nakkien kanssa. Teki hyvin.
Note to self: Ei oiota!!!!!!

torstai 1. marraskuuta 2012
Yksityistunnilla
Käytiin Riitan yksityistunnilla Suvin ja Vapin kanssa. Norri aloitti.
- Aloimme metallilla.Aloimme metallilla. Norri esittikin keskikokoisella kapulalla ällötystä. Neuvoksi saatiin ottaa ruokakuppi takapalkaksi, jonne vapautus, kun tuo hyvin.
- Sitten otettiin liikkeestä seisomista, jossa Norppa on alkanut arpoa. Neuvoksi saatiin ottaa peruuttamalla pysiä kädet takana. Jos arpoo, pysähdyn ja otan askeleen Norria kohti. Oho! ei oikein toimi, kun Norri palkkautuu jo siitä, että se saa jatkaa :D Eli pitää siis tosiaan pysähtyä, että Norri miettii oikeasti, mitä se tekee.
- Seuraamisessa pitää käyttää nakkia vasemmassa kädessä useammin, pään asento tällöin parempi. Mun vasemmallekäännöksiä pitää reenata... huhhuh, mitenhän se vaan onnistaa? ;)
- Yritin vielä demota Norrin noudon palautusta. Siis sitä, että se nousee seisomaan, kun otan kapulan sen suusta.
- Kaapot. Nasu teki ihan ok. Seisomaannousussa sain vinkin, että pitää palkata jo nousuvaiheesta, ei ehdi tepsuttaa... S-I pitäisi yrittää ajatella enemmän taakse. M-S pitää jumpata vaan vielä lissää...
- Tunari. Násti arpoi jälleen ekan, sitten meni taas kapuloille ja nosteli vääriä. Lopulta toi oman. Sitten otettiin muutamia askelia. Eli eka piilotettiin oma ->hyvin. Sitten kasa vääriä ja oma piilossa takana ->hyvin. Sitten oma muiden joukkoon ja peitettiin lehdillä ->hyvin. Pitää vaan muistaa ottaa välillä näitä alkujuttuja...
tiistai 21. elokuuta 2012
Pohjois-Savon kennelpiirin nuorten koirien TOKO-ringin näyttökokeessa
...oli Pörri-Orvokki 17.8. Varkadessa.
Valmistelevat reenit sujuivat vähän hassusti :) Kun valeraskaudesta päästiin, Norriin saatiin vähän virtasta! Mutta eihän se olisi Norri, jos se ei keksisi omia juttujaan. Mm. pysähtyminen luoksetulossa liikkurin kohdalla ilman käskyä istumaan aiheutti minussa hieman hilpeyttä... :D Suurta ennakointia oli myös ilmassa. Yrittäessäni välttää Nástin kanssa tekemiäni virheitä (=torumista ennakoinnista), naureskelin ja kehuin mm. kapulan palauttamisesta, mikä ei tietenkään toiminut ainakaan ennakointia vähentävästi.
Näyttökokeessa osa-alueina oli alo-paikkamakuu, seuruu, suora luoksetulom, nouto tai kapulan pitäminen sekä vapaavalintainen liike, joksi harkinnan jälkeen valitsin estehypyn, koska Pörri tykkää siitä :D Alkuun tarkoituksena oli ottaa hyppynouto, mutta vaihdoin sen kumminkin avo-hypyksi.
Paikkamakuu meni mielestäni paremmin kuin hyvin.
Seuruu oli ihan ok. Siinähän mä autan Pörriä pitämällä siihen kontaktia ( ;) ), mutta Pörrikin piti ihan hyvin...
Luoksetulo oli ok, loppupersasentoon ottaa kyllä laajan kaaren.
Nouto hyvin.
Mutta se meidän vapaavalintainen :D Norri vaati kaksoiskäskyn lähtöön ja sitten meni maahan esteen taa... Niitä omia juttuja taas.
Noh, saas nähdä, en kyllä henkeäni pidättele tietoa odotellessani, sen verran hyviä koirakoita oli mukana. Rotukirjo oli mukavan laaja: riiseni, aussieita, bc:tä, airis, rotikka, lansu, kelpi, flatti, labukka ja yksi pieni Pörri-Orvokki. 14 hakijaa, en tiedä, kuinka monta otetaan...
***********************************
Laavantaina oli sitten reenit. Kouluttajina Oili Huotari ja Satu Taskinen. Norri aloitti Oilin opissa. Näytimme seuraamista.
Oili oli sitä mieltä, että Norri on opettanut meikän hyvin :) Niin kauan pitelee kontaktia sinne päin, kun minä katson sitä ja pidän vauhdin sille sopivana. Muussa tapauksessa lähtee haahuilemaan, evvk. Lääkkeeksi saatiin persasentoharjoituksia. Teimme häiriöreeniä. Oili ei myöskään uskonut, kun sanoin Norrin olevan kovin pehmeä. Ei kuulemma ole. :D Häiriöreenit meni ihan ok, pitää jatkaa niitä ja ottaa muutaman askeleen seuraamisia paljon.
Sadun opissa näytimme ruutua ja kakeja. Ruutua pitäisi ottaa enemmän tyhjänä (ihan kuin olisi mulle joskus joku muukin tästä maininnut, hmmm.... ;)) Vaikka alkuun ja loppuun alusta, keskellä tyhjiä. Kakeissa en kyllä millään meinannut oppia, mitä teen väärin, kun Norri steppaa. Pitää viedä käsi jo valmiiksi sinne, mihin Norrin nokan on tarkoitus tulla, eikä enää imuuttaa sitä kuin pikkupentua :D Aarrggh. Mä olen niin huono näissä. Ja Pörri tekee sata juttua ennen kuin mä ehdin tajuta mitään.
Násti teki Oilille ruutua. Oilin mielestä sillä ei ole hajuakaan koko ruudusta. Ja kosketusalusta ei sovi sille, koska sillä ei ole paloa siihen. No, mihinkähän Napsterilla olis paloa? Namipurkki (kiinni oleva) olis ehkä tarkoituksenmukainen, siten että palkka tulis sitten kun mä annan sen. Yksi osallistujista ehdotti myös, että jos ruokkisin Napsterin ruudussa ts. käsken sen ensin ruutuun ja sitten kun se menee, se saa ruoan sinne. Pitää testailla... Ärh, oma motivaatio vaan taas laski, kun taas tuli vastaan se, etten ole luonut Nástille tarpeeksi motivaatiota...
Sadulla tehtiin luoksetulon pysäytyksiä ja kakeja. Satu sai Nástin ihan villiksi lihapullia heittämällä. Násti saalisti niitä ihan innoissaan. Ja stopitkin oli hyviä. Pitää alkaa kokeilemaan itsekin. Oli kyllä hieno nähdä, miten osaava koutsi sai Napsterin ihan liekkeihin :D Kaket puolestaan... Peruutusreeniä pitäisi ottaa paljon. Ja siitä sitten istumista. EI siis hyväksytty ajatustani s-i -luovutuksesta etujalat paikallaan ;) M-s Násti liikuttaa vtj aina. Nameja pitäisi pystyä heittämään taakse. Se on vaan pirullista, kun Násti kääntyy aina poikittamaan, kun taakse heittelee nameja. Ehkä suusta sylkäistyt namit auttaisivat asiaan?
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Tokoleirillä Kiteellä
Oltiin tyttöjen kanssa kuokkimassa Taivaannastan ja Vehkaliinan kenneleiden tokoagileirillä tokoa tekemässä. Reenejä oli lauantaina 2*2h molemmille ja sunnuntaina 2*1,5 h :) Että reenattua tuli. Paloinkin ehkä hieman ;) Oli kyllä mukava viikonloppu, mukavia ihmisiä ja hienoja koiria. Kiitos vaan kaikille!
Lauantai
Anna-Leena
Násti oli vähän nukuksissa aina reenin aluksi. Pitäis keksiä jotain sen herättelyyn, loppureeneistä se teki aina ihan hyvin. Hitaasti lämpeävä... N otti ensimmäisellä pätkällä seuraamista ja luoksetuloa. Seuraamiseen sain ohjeeksi tehdä lyhyitä pätkiä ja "pohkeenväistökävelyä" poispäin Nástista, jotta se tiivistäis vähän... Käännöksiä ja takapäänkäyttöharjoituksia. Voisin myös kääntää katseen aina ennen käännöstä, niin en kävelis koiraa päin... Koira sais siitä siis vihjeen.
Luoksetuloissa otettiin Nástin kanssa läpijuoksuja, jotka se tekee nykyään ihan hyvin :) Stoppi on vaan hidas. Sain neuvoksi harjoitella lyhyellä matkalla stoppeja.
Heidi
Norri aloitti noudolla. Otettiin vieraalla kapulalla ensin kokonainen ok, palautti ravilla. Sitten kokeiltiin metallia. Tenkkapoo! Haki, kantoi, pudotti eikä millään meinannut nostaa enää. Piti ottaa oikein tahtojen taistelu, että suostui ottamaan metallin suuhunsa (härnäystä namilla ja odottelua, Pörri näytti surkeita Pörri-ilmeitä..). Pari onnistunutta nostoa otettiin.
Toisena liikkeenä ruutu ruutunen. Otettiin näyttöruutua ok. Ja lopuksi kosketusalustalla. Ok. Paikallaoloissa Napsteri meinaa istumisessa lätsähtää koko ajan. Pitää ottaa lyhyempiä reenejä ja palkata tiheämmin. Makuussa sitten puolestaan vaati kaksoiskäskyn maahanmenoon. Kysymysmerkki leijaili ehkä pään päällä..
Násti teki seuraavan settinsä alakentällä. Norri ei päässyt alakentälle lainkaan, koska se oli "juoksuvapaa" kenttä ;). Násti teki myös noutoa ja ruutua. Nástin noutona otettiin tunnari, joka on alkanut olla aika varma. Eipä ollut nyt. Toi kolme väärää (yhden Heidillekin) ennen omaa. Otettiin kahta kapulaa, toinen oma, toinen väärä - ei ongelmaa... Puuh. Saatiin ohjeeksi ottaa paljon kahdella kapulalla ja naksutella.
Ruutua otettiin näyttöruutuna ja paikan naksutteluna eri puolilta. Otettiin myös loppuosaa, jossa seuraamaan tulo on hidas. Voisin kuulemma kokeilla juosta poispäin koirasta :)
Anna-Leena
Norri teki vielä seuraamiset ja luoksetulot. Seuraamisessa alkuun etäällä ja vähän nukuksissa (löytyi muuten ikkunalaudalta kun kävin Napsterin reenien jälkeen vaihtamassa koiraa... ei ollut tainnut paljon lepäillä, kun ikkunasta näki Nástin reenejä...). Paransi kyllä kun tehtiin taas paljon käännöksiä ja lyhyitä pätkiä :) Luoksetulohan sillä on hyvä. Pitää muistaa tehdä paljon suoria. Lopuksi otettiin vielä zeta. Ekan kerran, hyvin meni :) Vähän tahtoo seisomisessa liikkua varsinkin, jos laittaa käden taskuun sitä ohittaessa ;) Naps otti zetan myös. Ok.
Sunnuntai
Anna-Leena
Násti aloitti jälleen, tänään vuorossa olivat kaukot ja hyppynouto. Kaukot tehtiin niin, että pystyttävät vaihdot tehtiin etäältä ja seiso-maahan-seiso-vaihdot läheltä. Ok teki, maa-istu istumiset kyllä vajaita... Saatiin kehuja kun ei teputtele. Jatketaan :) Hyppynoutohan tuolla on hidas. Otettiin vauhtinoutoa piiitkältä matkalta siten, että Násti jäi kuten luoksarissa ja kapula sen eteen. Juoksi sujuvasti kapulan ohi, mutta palasi sitten hakemaan. "Tuo" ja "tule" kuulostavat kyllä kieltämättä samalta... :P Nástilla oli kivvaa :) Otettiin vielä ruutua. Se oli Napsterilla hykassa. Naksuteltiin paikkaa, lähti Anna-Leenaa kohti "saiskohan sieltä suoraan palkan?". Vaikka siellä oli kosketusalusta.
Heidi
Norri aloitti zetalla ja luoksetulolla. Zeta jees :) Istuu heti seisomisen, jos sanon liian painokkaasti ja käännän katsetta. Pitää olla tarkkana. Otettiin myös zetaa kolmella samalla liikkeellä siten, että ensin palkattiin asennoista, sitten mukaanlähdöistä. Jees. Luoksetulo pysäytyksellä ok, vähän löysä. Ehkä koko Norri oli löysä. Hetsattuna nopea. Kuulema jopa nyki :) Pysiä pitä ottaa lyhyeltä matkalta.
Násti jatkoi zetalla, tehtiin oikein kokeenomainen, joka hyvä. Sitten samaa liikettä, joka oli seisominen. Meinasi valua mukaan!!! Palkkausta asennoista ja sitten mukaanlähdöistä. Ok. Luoksetulo ensin hetsattuna ja sitten stopilla. Laukkasi, stoppikin tyydyttävä. Otettiin monta hetsattua, pysiä ja maatumisia lyhyeltä matkalta. Loppupalkalle seurautin, sitä ennen Násti hyppäsi hyppyesteen ohimennen itsekseen! Ei se ehkä kovin kipeä ole :)
Anna-Leena
Norri teki vielä kaket, hypyn ja ruudun. Kakeissa takapalkka nosti kierroksia niin, että meinasi karata ja korjaus aiheutti sen, että Pörrillä meni pasmat sekaisin. Ei noussut lainkaan... Otin muita vaihtoja (matkalta siis vaan avot) läheltä. Teputtaa hieman, sain ohjeeksi palkata vasta kun on paikallaan. Tekniikka kuulemma hyvä. Lopuksi otettiin vielä Eka vaihto etäältä takapalkan kanssa. Hyvin :)
Hypyssä on tullut uusi ongelma. Norrin helppo lempiliike :/ Vaatii helposti kaksarin lähtöön ja sitten vielä tulee ohi takaisin! Saatiin muutama onnistunut toisto... Pitää reenata paluuta välillä erikseen ja varmistaa, ettei pääse kiertämään! Ruudun aikana Pörri oli jo selvästi väsynyt. Häiriötä toi kentän vieressä ollut valokuvaussessio, josta kuului koko ajan kuorossa "odota"-käskyjä. Saatiin Norri kuitenkin hakemaan oikeaa kohtaa ruudussa. Loppuun vauhdikas näyttöruutu :)
On tämä toko niin kiehtovaa. Ne varmat liikkeet (Nástin tunnari ja Norrin hyppy) meni sitten pieleen ja esim. ekaa kertaa kokeiltu zeta meni aika mallikkaasti... :) Eipä tylsyys ainakaan iske!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)