lauantai 27. lokakuuta 2007

Iisalmeen taas


Huomenna mennään taas Iisalmeen =). Viivymme siellä kokonaista neljä viikkoa, tosin puolessa välissä minä käyn pistäytymässä Viron Ruilassa ratsastuslomalla ja Násti Pikin luona. Nástilla alkoi myös toiset juoksut 20.10. eli viime viikon lauantaina heti agilityreenien jälkeen. Erkkarista Napste nappasi hienosti H:n sisko Ronjan tapaan. Arvostelu tuloksissa. Serkku Halla oli JUK2! Onnea vielä Hallalle <3>
Iisalmeilun myötä jää Nasti myös reenitauolle, mikäli maltan siinä pitäytyä. Ostin tosin klikkerin, ja ajattelin voivani sille jotain hömppää opettaa noin niinku harjottelun vuoksi ;) Agi ja raunio jäävät joka tapauksessa pois ohjelmistosta savoilun ajaksi. Raunioilla Napste onkin mielestäni jo aika haka! Pientä ilmaisuntapaistakin on ihan pyytämättä tullut, kun maalimies on ollut puoliksi umpparina, eli Nasti ei ole heti löytänyt suoraa tietä maalimiehen luo ;) Samoin Arwon Pia saa aina haukut, kun kerran nakkia tuli haukkumalla silloin kerran... Agility meni Napsten osalta mielestäni ulkoreeneissä lopulta hyvin, Konalan sisähalli oli aika kamala. Toivotaan, että kun joulukuussa pääsemme kunnon halliin, on into tallella =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti